Antti Olavi Parjanen

Tarinoita ja kuvia


Tyttären kysymyksiä isänsä nuoruudesta

Aluksi. En ole kirjailija enkä sanasirkka, toimittaja enkä kynäniekka vaan tavallinen insinööri. Pitkään olemme pohtineet sukuseurassa, miten saamme sivuille tarinoita nuoremmasta sukupolvesta. Lupasin haastatella isääni ja kertoa hänen tarinansa sanoin ja kuvin. Tässä siis Antti-Olavi Parjasen tarinaa lapsuudestaan.
Maija Sanisalo os. Parjanen, tammikuu 2017.

Tarinan henkilöitä
Antti Olavi Parjanen, Paavo Parjasen poika, Maija Parjasen isä
Paavo Parjanen, Antin isä, Maijan isoisä
Lisa Parjanen, Antin äiti, Maijan mummi
Adam Parjanen, Paavon isä, Antin ukko-isä
Ingrid Parjanen, Paavon äitipuoli, Antin fami
Fanny Berg, Lisan äiti, Antin mummi

Lapsuus
Isä syntyi Kouvolassa 1953. Silloin Parjaset asuivat Salpausselänkadulla. Isän parhaat kaverit olivat Keskikadulla Hissipojassa. Siihen aikaan leikittiin pihalla kirkonrottaa, ”rosvoo ja pollarii” ja silloin tällöin käyntiin omenavarkaissa Torikadun omakotitaloalueella.

Hansakeskus oli tuohon aikaan puistoa. Siellä vietettiin kesäisin aikaa. Talvisin mentiin keskuskentälle jääpalloa pelaamaan. Tuolloin Valtakadulla oli elokuvateatteri Kinotähti, poliisiasema ja myös linja-autoasema.

Sittemmin perhe muutti Valtakatu 9:ään, apteekkitaloon, joka tunnettiin Mannelinin talona. Tähän aikaan isoisällä oli oma vastaanotto. Paavo Parjanen toimi ensin Kouvolan kaupungin lääkärinä ja myöhemmin Kymen läänin lääninlääkärinä. Isä kertoo, että isoisän vastaanotolle tuli Kouvolan ensimmäinen röntgen.

Valtakadun asuntoa mietiskellessään isän mieleen tulvahtelee pieniä yksityiskohtia. Asunnossa oli pitkä käytävä, jonka varrella huoneet olivat. Isällä oli tuohon aikaan maakilpikonna nimeltään Aki. Isällä on päällimmäisenä muistikuva, miten Akilla oli tapana kulkea asunnon pitkää käytävää päästä päähän. Käytävän päästä mentiin keittiöön, jossa oli nappulanäyttö. Siitä apulainen tiesi, mihin huoneeseen kutsun mukaisesti piti mennä.

Nuoruus
Kalevankadulle perhe muutti, kun isä oli noin 13-vuotias. Aki oli annettu pois, sillä se oli jäänyt Lisa-mummin hoidettavaksi.

Isä muistelee, että 15-vuotiaana vietettiin paljon aikaa Kiskon nuorisotalolla ns. Vapaapalokunnan talossa. Oli myös Lärvä, nuorisotalo, mutta sinne isä ei päässyt, sillä hän oli liian nuori.

Kysäisin, millaista vapaa-aika oli mummin ja isoisän kanssa. Isä kertoo, että muun muassa käytiin kyläilemässä isän mummin Fanny Bergin luona Riihimäellä. Siellä asui myös isän mummin sisko, Mutte-Aino, Aino Willikka, ja kotiapulainen, Karoliina, Hilma Laaksonpuro. Kerran isälle oli ostettu uudet kengät mummilaan menoa varten, mutta ne hiersivät kovasti. Kun matkalaiset olivat päässeet perille, isä oli heti etsinyt mummilasta isot kengät jalkaansa. Isän ollessa hieman vanhempi, isoisä ja mummi kävivät vieraisilla Riihimäellä, mutta lapset enää harvoin. Fanni-mummi kuoli vuonna 1969.

Koulut
Antti-isä kävi yhdeksän vuotta kansakoulua, suurimmaksi osaksi Kankaan koulua, mutta myös pari vuotta Kaunisnurmella. Lisäksi hän kävi kotiteollisuuskoulua 2–3 vuotta, maalarikoulun ja myöhemmällä iällä Helsingissä sähköasentajan koulutuksen.


Kankaan kansakoulussa vuonna 1963. Kolmasluokkalainen Antti seisomassa ensimmäisen pulpettijonon takana.

Mökkielämää
Valkealassa, Lappalanjärven rannalla olevalta mökiltä mieleen nousee ensimmäisenä kilpikonna Akin seikkailut. Aki karkasi muutaman kerran aittarakennuksesta metsään. Sieltä sen olivat löytäneet Sihvon Liisa ja Leena, Valkeala–Kouvola tien varressa olevan talon tyttäret.


Aki nauttii ulkoilmasta kesällä 1963 Valkealan mökillä.

Koulujen loputtua kaupunkiasunto laitettiin aina ”kesäteloille” ja koko kesä oltiin Lappalalla. Joskus mökillä olo saattoi tuntua hieman työsiirtolaan joutumiselta.

Lappalan mökiltä muistot loikkaavat Lemille. Ukkoisä ja fami viettivät kesät Valkaman maalaistalossa. Kun Valkaman taloon tuli nuori emäntä, vuosikymmeniä jatkunut kesälomaperinne katkesi. Silloin ukko-isälle rakennettiin mökki Kivijärven rantaan.

Isä, isoisä ja ukko-isä kävivät saunomassa ja sukeltelemassa. Välillä ukko-isälle meinasi käydä hassusti sukeltelun tiimellyksessä. Koskaan ei kuitenkaan mitään vakavaa sattunut.


Kesällä 1965 Lemin mökki oli vielä osittain keskeneräinen. Kuistilla ukko-isä, fami, Lisa-mummi, Eva-Liisa ja Antti.

Kerran ukko-isä oli ollut ostamassa laukkua ja mietiskellyt, etteihän laukkuun taida sopia paljonkaan vaatteita. Niinpä hän oli riisuutunut vaatteensa kaupassa ja kokeillut, minkä verran laukkuun mahtuu.

Poikamies
Omaan asuntoon Tolkkilankadulle isä muutti parikymppisenä. Parveketta ei 39 neliön asunnossa ollut, mutta asunto oli nuoren miehen mielestä kaikin puolin mukava. Poikamieselämän alettua Antti kävi yleensä viikonloppuisin kotona syömässä, mutta viikot menivät mittahommissa, joissa isällä tulee kohta 40 vuotta täyteen.

Keskiviikkoisin käytiin tanssipaikoissa ja viikonloppuisin mentiin Manneriin, jossa portsarina oli Hirvonen. Lauantaina katsottiin englannin jalkapalloliigaa. Talvisin pelattiin jääpalloa, niin kuin nuorempanakin. Kesällä käytiin ystävien kanssa katsomassa pesäpallopelejä.


”Rantaleijona” vuonna 1976 Torremolinossa.

Isä pitää matkustamisesta. Hän kävi usein ystävien kanssa ulkomaanmatkoilla. Hänellä oli myös kuplavolkkari, joka oli talvella kylmä ja kesällä kuuma. Sillä reissattiin Suomessa. Esimerkiksi juhannuksia vietettiin isolla kaveriporukalla Puumalassa, Tommolansalmella ja Helsingissä. Knihtilän Jukka oli tähän aikaa paras kaveri ja porukkaan kuuluivat myös Ikosen veljekset sekä Kaukiaisen Iiro ja Jyri.

Työelämä
Isä on ollut työelämässä noin 45 vuotta, joista 40 vuotta kaupungilla ja muutaman vuoden Lähteenmäellä. Nykyisin hän on kaupungilla nimikkeellä kartoittaja. Ennen nimike oli mittamies. Silloin kun hän aloitti mittamiehenä, tehtiin vähän kaikkea. Talvisin lumetettiin hyppyrimäkiä, tehtiin muuttoja ja oikeastaan kaikkea muuta kuin mitä mittamiehet tekevät.

Viimeisen viiden vuoden aikana mittausala on muuttunut aika totaalisesti. On GPS:ää ja täkymetrejä, jotka ovat jo ihan robotteja. Laite seuraa työmiesten perässä ja tallentaa kaiken. Ennen oli mittanauha ja mittakepit. Enää ei käytetä vaaituskoneita, kun on keilaimet ja helikopterit. Kaikkea ei kone, ainakaan vielä, pysty tekemään. Esimerkiksi lika- ja muita katukaivoja mitataan edelleen osittain käsin. Lopputulos ei ole kuitenkaan oikeastaan muuttunut. Nykyisin ollaan ehkä aiempaa tavoitteellisempia, on kiire ja pitää olla tehokas.

Tulevaisuus
Miten maailma on isän mielestä muuttunut hänen elinaikana? Elämä on tullut raadollisemmaksi. Ennen ihmiset pitivät huolta toisistaan. Nykyisin kuljetaan laput silmillä. Kaikki on muuttunut rankemmaksi ja väkivalta on lisääntynyt. Nykymeno ei tunnu hyvälle. Kunnioitus toista kohtaan on vähentynyt. Kouluissa ja muuallakin koetaan turvattomuuden tunnetta.

Isä jää eläkkeelle tammikuun alussa 2018. Silloin ei enää tarvitse herätä kello 5.30. Eläkeläisenä voi herätä siihen aikaan kuin haluaa, hakea lehden ja juoda kahvin ilman kiirettä mihinkään. Isän tulevaisuuteen kuuluu ulkoilua, vapautta ja liikuntaa sekä edelleen koirat. Eläkkeellä voi viettää enemmän aikaa lasten ja lastenlasten kanssa ja vaikkapa matkustella.



Valoisa koululainen


Koulupoika Kankaan kansakoulun luokalta 4B lokakuussa 1964



Kansalaiskoulussa 1969



Antti toisessa rivissä ensimmäisenä vasemmalta.



Valpas tarkkailija



Antti 25v. Kouvolassa.

 

 

evaliisa.nikula@hyvajuttu.fi