Aino Reinikainen kertoo heinäkuussa 2019 isästään.

Tauno Inkisen elämän varrelta

Toukokuun neljäntenä päivänä 1921 Ruokolahden Kietävälän kylässä näki päivänvalon Tauno Vilhelm Inkinen. Hän oli Taavetti Rietunpoika Parjasen vanhimman tyttären Hilda Maria Inkisen ja Emil Matinpoika Inkisen esikoinen. Taunon jälkeen perheeseen syntyi Kauko 1922, Hilkka 1924, Eila 1929 ja Aino 1933.



Inkisten kotitila. Tauno ja hänen sisaruksensa ovat syntyneet etualalla olevassa saunassa.


Tauon paikka heinäpellolla. Hildan ja Emilin vieressä Tauno. Edessä Väinö Parjanen. Takana kaksi henkilöä, joita ei ole tunnistettu.

Sisaruksista Kauko menehtyi 1933 yksitoistavuotiaana. Vuoden kuluttua Tauno menetti Emil-isänsä ja viikkoa myöhemmin Hilkka-siskonsa. Hän oli vain 13-vuotias jäädessään talon isännäksi.

Isä muisteli usein, kuinka hän poikasena oli hiekanajossa hevosella Junnikkalan koulunrakennustyömaalla ja puutavararahdissa talvisin.

Talvisodan aikana 1939-40 isä toimi kotirintamalla partiointitehtävissä. Tuolloin ilmavalvonta-lotat olivat majoitettuina Inkiselle. ”Kävimme valvontatornissa Torninmäellä työvälineinämme kiikarit ja kenttäpuhelin. Taivaalle tähystettäessä näkyi usein, kuinka lentokone lensi hitaasti ja sieltä pudotettiin laskuvarjolla desantti, venäläinen vakooja. Kaikista havainnoista viestitimme vartiopäällikölle. Tuosta ajasta on hyviäkin muistoja Inkisenkin taloon liittyen”, muisteli Terttu Hakulinen lotta-aikaansa.

Kesäkuussa 1941 alkaneessa jatkosodassa isä palveli Jalkaväkirykmentti 49:n kivääri- ja konepistoolimiehenä useissa paikoissa rintamalla. Kesällä 1943 hän haavoittui olkapäähän. Osuman jäljet näkyivät ja tuntuivat kehossa koko loppuelämän. Isä kotiutettiin syksyllä 1944.

Sodan jälkeen ja ennen sotiakin urheilua harrastanut mies osallistui moniin hiihto- ja juoksukilpailuihin. Hän kertoi hyvän kunnon ja nopeiden jalkojen olleen iso apu sodassa partioreissuilla ja taisteluista selviämisessä. Sodan jälkeen isä palasi kotitilalleen maatalous- ja metsätöihin.

Elämänkumppaninsa isä tapasi omalla kylällä. Viehättävä Toini-neitokainen toimi keittäjänä Junnikkalan koululla ja ruokalan emäntänä Kutveleen kanavan rakennustyömaalla.



Toini ja Tauno Inkinen vihittiin joulukuussa 1950.


Toini ja Tauno riihen ovella.


Perheeseen syntyi kolme lasta: 1951 Reino, 1956 Aino ja 1958 Matti.

Inkisen talolla pidettiin koulua syksyllä 1951. Oppilaita oli niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet Junnikkalan koululle. Opettajana oli Silja Kukkurainen. Inkisillä yöpyivät Kekäleenmäen koululaiset syksyn ja kevään rospuuttokelien aikaan.



”Inkisen koulun” ovella opettaja Silja Kukkurainen ja oppilas Inkeri Leskinen.


Koululaisten lisäksi Inkisen talolla yöpyivät myös linja-autokuskit. Komean linja-auton eteen asettautuivat kuvattavaksi veljekset Matti ja Reino.

Ruoka-aikojen noudattaminen oli isälle tärkeää, samoin kesäisin töiden jälkeen saunan lämmitys rannalla. Kalastus oli mieluisa harrastus. Keväisin pyydyksenä oli rysä, talvisin jään alla verkot. Kesäisinkin vesillä olivat verkot, mutta onkimassakin Tauno Inkinen ehti käydä.

Isä oli kova soutamaan. Kesäaamuisin soutulenkki piti virkeän ikämiehen kuntoa yllä liki 90-vuotiaaksi, niin kauan kuin jalka veneeseen nousi.

Hevonen oli talossa pitkään. Talvella isä antoi lapsille rekikyytiä. Naapurinkin lapset olivat tervetulleita ajelulle.



Tauno Inkisen tarjoamat rekiretket toivat iloa monille lapsille.

Maataloustraktori ”Massikka” oli Tauno Inkiselle kaikki kaikessa. Vielä pitkään eläkeiän ylitettyään hän hoiti kaikki tilan traktorityöt. Hänelle oli tärkeää, että kylvöt olivat ajallaan maassa ja heinät korjattiin myös ajallaan. Ihmisenä isä oli ”utelias karjalainen”, joka ajautui helposti jutustelemaan ventovieraankin kulkijan kanssa.



Tauno Inkinen ja hänen sisarensa Aino Metsi ja Eila Halme.

Äidin ja isän elämä oli työntäyteistä. He saivat olla yhdessä pitkään, 57 vuotta. Äiti sairasteli loppuaikana ja nukkui 20.4.2008 ikiuneen. Tauno Inkisen Eila-sisko lähti edeltä 7.4. 2006 ja Aino-sisko 2.2.2015.

Isä jäi vanhemman veljeni Reinon kanssa kotiin kahdestaan. Me kaksi muuta kävimme perheinemme isän luona useasti. Lastenlapset olivat hänelle tärkeitä.



Tauno Inkinen 90-vuotispäivillään lastensa Ainon, Matin ja Reinon kanssa.


Juhlapäivänään isoisä näyttää tyttärentyttären pojalleen Aapolle, miten kädet menevät vielä lattiaan.


Jalka nousi kevyesti traktoriinkin, kun isoisä antoi kotipihallaan kyytiä tyttärenpojan pojalle Aarnille.

Isä sai olla kotona suhteellisen terveenä yli yhdeksänkymmentä vuotta. Jouluna 2012 hän sairastui keuhkokuumeeseen ja joutui sairaalaan. Siitä alkoi sairaalareissu, joka kesti yli kuusi vuotta.

Tauno Inkinen sai 27.4.2015 tasavallan presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin sota-ajan ansioistaan. Juhlan kunniaksi juotiin kakkukahvi sairaalassa.



Tauno Inkinen ja Valkoisen Ruusun I luokan mitali 4.5.2015.

Maaliskuun 12. päivänä 2018 sukumme vanhin siirtyi ajasta ikuisuuteen. Tauno Inkinen siunattiin pääsiäislauantaina 31. maaliskuuta Ruokolahden kirkossa.

Mieheni Raunon kanssa menimme hautajaisten jälkeen kotitilalle. Rauno meni kujalle viemään kompostitarvikkeita, kun hän kuuli navetan vintiltä kitisevää ääntä ja meni katsomaan, mikä sen aiheuttaa. Hämmästys oli suuri, kun ääni tuli isän traktorista. Tuulilasin pyyhiin yritti liikkeelle. Virtaa oli ilmeisen vähän, joten pyyhin jaksoi nitkua vain pienen liikkeen eestaas. Asiallehan oli ihan järkiselitys. Käyttökytkin oli jäänyt päälle lokakuun sadekelillä tehdyn puunajokeikan jälkeen. Silti tapahtuma herättää ihmetystä. MIKSI JUURI NYT?



Tauno ja Toini Inkinen Ruokolahden kirkon pihamaalla.

Myös Hilda Maria Halmeen kohdalta löytyy kuvia ja tarinaa Tauno Inkisen lapsuudesta.

evaliisa.nikula@hyvajuttu.fi