Toivo Parjanen

Toivo Parjanen oli sukuseuran kantaisän Fredrik Hiivan vanhimman lapsen Taavetti Parjasen ja Ristiina Aatamintytär Parjasen o.s. Karhu kahdeksanlapsisen perheen vanhin poika.

Toivo hoiti isänsä kuoleman jälkeen Turpeen tilaa, mutta osallistui myös aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan. Toivo avioitui Aini Pöllösen kanssa. Heidän kuudesta lapsestaan kolme kuoli pienenä. Eloon jäivät Vilma, Pauli ja Heikki.


Tarinoita ja kuvia


Turpeen isäntä

Toivo Taavetti Parjanen syntyi 28.5.1896 Lemin pitäjän Kaamaniemen kylässä Turpeen talossa.

Kouluoppinsa Toivo ammensi ajanmukaisesti kiertokoulusta. Isänsä kuoltua Toivo joutui veljeksistä vanhimpana ottamaan isännän vastuun talonpidosta äitinsä Ristiinan apuna.

Kuolema vieraili usein
Toivo avioitui Aini Eliaantytär Pöllösen kanssa. Heille syntyi kuusi lasta, joista kolme menehtyi jo varhain lapsena. Eloon jäivät Vilma Annikki (s. 1930), Pauli Tapani (s. 1933) ja Heikki Olavi (s. 1937).

Vuonna 1925 syntynyt Vilma Helli kuoli vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä, Sanni Marjatta syntyi joulukuun lopussa 1928 ja kuoli kesäkuun alussa 1929. Kaksosista toinen, Lauri, kuoli vain kolmen päivän ikäisenä.

Maatilatöiden ohella Toivosta kehittyi myös yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän toimi muun muassa Lemin kirkkovaltuustossa ja Pöllölän koulun johtokunnassa.

Suutarin hommia ja potaattikauppaa
Toivon lapseton täti Anna-Liisa Koskinen o.s. Karhu muutti miehensä kuoltua takaisin lapsuudenkotiinsa Turpeelle ja toi mukanaan suutarin ompelukoneen. Se antoi mahdollisuudet Turpeen pojille kehittää suutarintaitojaan. Toivon valmistamissa saappaissa on moni sukulainen taittanut taivalta, ja teki Toivo suutarintöitä ulkopuolisillekin.

Peruna, lemiläisittäin potaatti, oli siihen aikaan tärkeä viljeltävä. Se toi välttämätöntä täydennystä perheen toimeentuloon. Toivokin kävi perunakaupoilla aina Viipurissa asti.

Lemille vuonna 1948 hankitut urutkin oli suurimmaksi osaksi rahoitettu potaatista saaduilla tuloilla. Niinpä ne sujuvasti ristittiinkin kansan suussa potaattiuruiksi.

Monipuolinen asiamies
Kaupunkikäyntien yhteydessä Toivolta luonnistui omin päin niin naisväen hamekankaiden kuin poikien pussihousujenkin hankinta. Apteekkarin rengin ystävällisellä myötävaikutuksella saivat Turpeen siat pirtuannoksensa, josta toki liikeni lääkettä pahimpaan hätään myös kyläilemään tulleille sukulaismiehille. – Tietysti nurkan takana poissa naisväen silmistä. – Oli tälle Toivon sioista huolehtimiselle käytännön perusteetkin: kylän teurastajan tehtävät olivat Toivon vastuulla.

Hartaasti uskonnollisten talon naisten, Toivon äidin Ristiinan ja vaimon Ainin sekä tyttären Vilman ansioksi on luettava, että Lemin kirkkoherrat rovasti Antti Karttusesta aina rovasti Niilo Kattelukseen vierailivat usein Turpeella seurojen merkeissä.

Viimeisinä vuosinaan, kun sairaudet jo alkoivat painaa, Toivo jakoi vielä elämänohjeita kiikkustuolista tulevalle isännälle, Heikille.

Toivo kuoli Etelä-Saimaan keskussairaalassa 9.12.1968.

Ritva Lampinen 2010


Perunoita urkuihin

Kun Lemin kirkon urkuihin kerättiin rahaa, kullekin talolle määriteltiin urkurahastoon annettava avustussumma. Sen saattoi antaa myös perunoina, jotka myytiin siemeneksi. Vastineeksi lahjoittaja sai lahjakirjan. Sen oli suunnitellut taiteilija Laila Karttunen, Lemin rovastin Antti Karttusen tytär. Urut saatiin vuonna1948.

Lähde: Pitäjä ison kiven takana – Lemin historia. 2009.


Toivo Parjasen saama lahjakirja.

Nuori Toivo



Toivo Parjanen

Kihlapari



Toivo Taavetinpoika Parjasen ja Anni Eliaantytär
Pöllösen kihlajaiskuva vuodelta 1922. Kuvan antoi sukuseuran käyttöön vuonna 2012 Taavetti Parjasen sukuhaaran vanhin, tuona keväänä 91 vuotta täyttänyt Tauno Inkinen.

Pikku-Vilma



Kenen sylissä Vilma Parjanen istuu vuonna 1931?

Isä ja Pauli



Pauli Toivo-isän sylissä vuonna 1934.

Ainin suvun kanssa



Oikealla Aini ja Toivo Parjanen sekä lapset Vilma ja Pauli.Muut ovat ilmeisesti Ainin sukua. Kuva on vuodelta 1935.

Sisarukset



Vilma ja Pauli vuonna 1942. Kuva on otettu Hotkinmäellä Karhun pihalla.

Kirkkovaltuustossa



Lemin kirkkovaltuusto vuonna 21.8.1938, jolloin Toivo Parjanen oli kirkkovaltuuston jäsenenä. Vuonna 1938 vietettiin Lemin pitäjän 250-vuotisjuhlia.
Ylärivistä vasemmalta Juho Kyrönseppä, Antti Sinkko, Matti Kuukka, Toivo Parjanen, tunnistamaton, Aatu Salmi ja Iivari Vainikka. Alarivissä vasemmalta Antti Sihvo, Antti Kapiainen, tunnistamaton, Antti Karttunen, Adam Haiko, Juha Tuuva ja Elias Imeläinen.

Kotitalo



Turpeen talo 1940-luvulla.

Aitan edessä



Toivo Parjanen ja Martti Karhu maaliskuussa 1944. Kuva on otettu Karhun kotitalon Aapeltuvan aitan edessä. Martin isän kuoleman jälkeen Toivo kävi usein opastamassa nuoria veljeksiä talonpitoon kuuluvissa asioissa, kuten viljankylvössä.

Pihakeinussa



Turpeen pihakeinussa, edessä vasemmalla Aini ja Toivo Parjanen, sylissä Paulin lapset Esa ja Erja, Ingrid ja Aatu Parjanen, Hilda Halme, entinen Inkinen o.s. Parjanen.
Takana seisovat Heikki ja Vilma Parjanen, Väinö Halme ja Eila Inkinen.

Viimeinen matka



Toivo Parjanen kuoli 2. joulukuuta 1968. Kantajat vaemmalta Pauli Parjanen, Heikki Parjanen, Paavo Parjanen, Väinö Parjanen, Raimo Torvi ja Tauno Inkinen.

Sukuhauta



Toivo ja Aini Parjasen hauta Lemillä. Samaan hautaan on haudattu perheen kolme nuorena kuollutta lasta Vilma, Sanni ja kaksosista toinen, Lauri. Hänen kaksoisveljensä Paulin tytär Erja Penttilä kertoo: ”Mamma, Aini, ei antanut laittaa hautaa heti kiinni, kun arveli, että toinen paljon pienempi kaksosista, Pauli, kuolee kohta perässä. Onnekseni hän kesti lähes 70 vuotta tätä maailmaa.”

evaliisa.nikula@hyvajuttu.fi