Antti Parjanen

Syntynyt 1897 Lemillä, kuollut 1974 Helsingissä.

Antti Parjanen oli Helena Parjasen, myöhemmin Torvi, vanhin lapsi. Viimeinen henkikirjamerkintä Antista on Lemiltä vuonna 1925. Sen jälkeen hän asui Viipurissa, jossa solmi avioliiton Helmi Loviisa Behm’in kanssa. Lapsia pariskunnalla ei ollut. Vuonna 1942 Antti ja Helmi muuttivat Helsinkiin, jossa asuivat elämänsä loppuun asti. Antilla oli autokorjaamo ja Helmi työskenteli ompelija.

Kuollessaan 25.1.1974 Antti Parjanen olisi pian täyttänyt 77 vuotta. Helmi Parjanen ehti saavuttaa 96-vuoden kunnioitettavan iän. Hän kuoli 30.6.2005. Pariskunta on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.


Tarinoita ja kuvia


Ritva Lampinen on koonnut tietoa Antti Parjasesta tutkimalla Lemin henkikirjoja, pyytämällä sukuselvityksiä ja kysymällä vanhimmilta sukulaisilta, jotka ovat aikanaan tavanneet Antin.  Toivottavasti löytyy vielä henkilöitä, jotka voivat täydentää puuttuvia tietoja tarinaan sanoin ja kuvin.

Antin tarina

Antti Parjanen syntyi kolmekymmenvuotiaan Helenan aviottomana lapsena 9.3.1897 Lemin Sutelan kylässä tätinsä Anna-Marian luona Olkkosen tilalla. Sinne Helena oli muuttanut vuotta aiemmin vanhempiensa Rietu ja Eeva Parjasen sekä sisarensa Miinan ja veljiensä Albertin ja Adamin kanssa, koska Rietu oli menettänyt konkurssissa Lemin Pöllölän kylässä Parjasenmäellä sijainneen tilansa.

Kytölän koulu aloitti toimintansa vuonna 1907, joten Antti olisi voinut aloittaa koulunkäyntinsä 10-vuotinaan. Tuohon aikaan ei ollut koulupakkoa, joten emme tiedä, laitettiinko pienikokoinen Antti koulutielle.

Kun Antin äiti Helena muutti vuonna 1910 Torviniemeen, Antti jäi isoisänsä Rietun, isoäitinsä Eevan ja enonsa Albertin luokse tuttuun kotiin Olkkoselle. Sieltä Antti muutti 18-vuotiaana Torviniemeen vuonna 1915 isoisänsä Rietun kuoltua.

Vahingonlaukaus
Myös 21-vuotias Antti joutuin mukaan vuoden 1918 kohtalokkaisiin tapahtumiin. Olleessaan Lemin kirkolla pääsiäisen jälkeisenä tiistaina vahtivuorossa Antin vahingonlaukaus haavoitti nuorta lemiläistä vahtitoveria. Hänet toimitettiin Lappeenrannan sairashuoneelle, mistä hän pakeni muiden mukana Viipuriin ja edelleen Naulasaareen. Sieltä nuorukainen joutui monien muiden tavoin vankileirille, jossa hän kuoli 13. elokuuta vain 16-vuotiaana.

Traaginen tapahtua lienee vaikuttanut Antin myöhäisempään elämänkatsomukseen. Muistan isäni kertoneen, että muuten seurallinen Antti vältteli kaikkea poliittista kannanottoa.

Laivoissa, Kaukas Oy:llä ja Viipurissa
Vilkas vesiliikenne ja pitkät uittokaudet tarjosivat monelle lemiläiselle miehelle tervetullutta ansiota. Antikin kerrotaan olleen kesäisin töissä laivoissa. Viimeinen Lemin henkikirjamerkintä Antista löytyi vuodelta 1925 ”Kaukaan tehtaalla”. Tämän mukaan tuolloin 28-vuotias Antti oli Kaukas Oy:n palveluksessa.

Perimätiedon mukaan Antti oli asunut Viipurissa ja solminut avioliiton siellä 30.3.1909 syntyneen, Säämingistä kotoisin olevan Helmi Loviisa Behm’in kanssa. Helsingin seurakuntayhtymän sukuselvitys vahvistaa perimätiedon: ”Muuttaneet Helsinkiin 13.7.1942 Viipurin Tuomikirkkoseurakunnasta. ”

Yrittäjänä Helsingissä
Antti perusti Helsinkiin autokorjaamon, jossa työskenteli eläkeikään asti. Hänet muistetaan huumorintajuisena, ahkerana yrittäjänä, seurallisena ja herrasmiehenä niin pukeutumisensa kuin käytöksensä suhteen.

Helmi Parjanen oli taitava ompelija, joka työskenteli kotoa käsin. Helmin erikoisosaamista olivat turkistyöt. Helmin avulias, ystävällinen ja hillitty käytös on jäänyt monen sukulaisen mieleen.

Kaivattua perillistä luoja ei suonut tälle elämänmyönteiselle ja sukurakkaalle Parjasen pariskunnalle. Antin ja Helmin kerrotaan viihtyneen erittäin hyvin sukumme lasten seurassa. Antin serkun Olga Hanskin miniä Irja muisteli, kuinka Antti ja Helmi Lappeenrannan vierailunsa päätteeksi halusivat viedä heidän tyttärensä Tuijan vierailulle Helsingin Fleminginkadun kotiinsa. Se oli Tuijalle mieleinen matka. Antti kävi sitten junalla tuomassa Tuijan turvallisesti takaisin kotiin Lappeenrantaan.

Kesällä Luumäellä ja Lemillä
Hankkiessaan kesäpaikan Luumäeltä Kivijärven Kukaslahdesta Antti pääsi lähemmäs juuriaan ja sai narrata ahvenia omalta laituriltaan. Uskon, että moni sukulainen on saanut siellä nauttia Helmin kuulusta vieraanvaraisuudesta ja Antin kipakoista löylyistä.


Onkimies Antti Parjanen Lemin Lahnajärven ”lattakivellä”.
Pirkko Räipiö muisteli, että kuva on otettu, kun hänen veljensä Martti ja Tuomo olivat alakouluikäisiä, ehkä vuoden 1947 tienoilla.
Kuvan luovutti sukuseuran käyttöön Martti Räipiö.

Pirkko Räipiö kertoo: ”Usein Antin tullessa meille kylään, hän otti ensitöikseen ongen ja suunnisti rantaan. Aini-äitini odotteli aikansa Anttia syömään. Kun onkijaa ei alkanut kuulua, hän kiikutti ’sapuskan’ Antille rannalle todeten: pitäähän onkimiehen saada syödäkseen. ”

Pirkon, Martin ja heidän edesmenneen veljensä äiti Aini Räipiö oli Anna-Maria Olkkosen yhdeksästä lapsesta toiseksi nuorin, siis  Antti Parjasen serkku. Isä Eino Räipiö oli Lemin kirkonmäellä sijainneen Osuusliike Yhtymän kaupanhoitaja. Heti mäen alta avautuu Lahnajärven selkä.

14.1.2015 Ritva Lampinen 

evaliisa.nikula@hyvajuttu.fi