Miina Ojansuu

Syntynyt 1884 Lemillä, kuollut 1961 Lauritsalassa.

Miina Ojansuu, os. Parjanen oli sukuseuran kantaisän Fredrik Hiivan (Parjanen) nuorin lapsi. Miina oli 38-vuotias, kun hän 1922 avioitui 52-vuotiaan Antti Ojansuun kanssa ja muutti miniäksi Taipalsaarelle. Pariskunnalla ei ollut lapsia.

Antin isän Adam Antipojan kuoltua 14.2.1931 Miina ja Antti muuttivat 5.3.1931 Taipalsaarelta Antin perintörahoilla ostamaan taloon Lappeen Liisankujalle, joka kuului sittemmin vuonna 1932 perustettuun Lauritsalan kauppalaan. Antti kuoli 29.2.1940.  Leskeksi jäätyään Miinalla oli talossaan vuokralaisena Helena-sisaren poika Viljo Torvi perheineen. Epäselvien takausten takia Miina joutui luopumaan talostaan ja asui vuokralla Kullervonkadulla. Siellä hänen naapureinaan oli vanhimman sisaren Anna Maria Olkkosen tytär Olga Hanski perheineen. Kullervonkadulta Miina muutti pieneen vuokra-asuntoon Kalevankadulle, jossa hän asui kuolemaansa saakka. Hänet on haudattu Lauritsalan seurakunnan Lepoharjun hautausmaalle.


Tämän kuvan ottamisen aikaan Miina Ojansuu asui Kalevankadulla Lauritsalassa.

Tarinoita ja kuvia


Ikävä uutinen

Lappeenrannan Uutiset julkaisi 20.8.1889 seuraavan uutisen:


Lapsi palanut. Lemin pitäjässä talollisen Ferdrik Hiivan tytär haihtui t.k. 17. p. kuumaan wesisaawiin. Wasen käsi paloi olkapään nilkkaa myöten melkein huonoksi. Tämäkin wahinko olkoon waroituksena lasten wanhemmille ynnä muille hoitajille pitämään pienoisiaan paremmin silmällä, kertoo meille A. K.

Tapaturman sattuessa Miina oli 5-vuotias. Tuolloin Rietu perheineen asui vielä Parjasenmäellä.
Ritva Lampinen löysi uutisen yli 126 vuotta myöhemmin ja toimitti sukuseuran käyttöön tammikuussa 2016.


Nuori Miina



Miina Parjanen 15-vuotiaana.

Kuva on Lemillä Pöllölänkylän Parjasenmäellä asuvan Mauno Hiivan albumista. Miina oli muuttanut Parjasen mäeltä perheensä mukana jo 12-vuotiaan vuonna 1896 Olkkoselle sisarensa Anna-Marian perheen luokse.

Miinalla oli siteitä lapsuuden kotinsa naapuriin vielä aikuisenakin. Kuva ja tiedot lähettänyt Ritva Lampinen muistaa käyneensä tervehtimässä Hiivan talossa Miina-tätiä, kuten lapset häntä kutsuivat, viettäessään kesälomaansa enonsa Toivo Parjasen luona Turpeella.


Pekka Vainikka muistelee

Miina Ojansuu (Parjanen) 31.7.1884–22.5.1961

Miina oli Rietun 6 lapsisen sisarusparven nuorimmainen. Hän oli naimisissa Antti Ojansuun 10.10.1870–29.2.1940 kanssa ja heillä ei ollut lapsia. Antin kuoleman 1940 jälkeen Miina eli Lauritsalassa kuolemaansa saakka. Hänellä oli muistini mukaan 40-luvulla oma talo ja hänellä oli siinä vuokralaisena sisarenpoika Viljo Torvi perheineen. Miina joutui kuitenkin luopumaan omasta talostaan epäselvien takausjuttujen takia. Viimeksi hän asui vuokralaisena kahden ns. vanhanpiian talossa Kalevan kadulla. Se oli sellainen tyypillinen kolmen huoneen pikkumökki niin kuin useimmat Hakalin talot sodan jälkeen. Miinalla oli asuntona yksi huone ja kylmä eteinen.

Siinä yhden huoneen asunnossa minäkin asuin Miina tädin alivuokralaisena kolme talvea, oppikoulua käydessäni. Miina täti oli hyvin lapsirakas ja hän hyvin mielellään tuli auttamaan sisarensa Marin lapsia lastenhoidossa johtuen varmaan siitä, ettei hänelle itselleen lapsia suotu. Ainakin hän oli usein meillä Peltolassa äitiä auttamassa. Meitähän oli iso perhe ja maatalossa oli paljon työtä joten apu oli tarpeen. Tätä taustaa vasten hän varmaan otti minutkin mielellään vuokralaisekseen. Koulunkäynti Lemiltä käsin oli siihen aikaan hyvin hankalaa koska pikkutiet eivät olleet aurattuja talvella niin kuin nykyisin ja matkaa Mikkelin tielle oli meiltä Peltolasta kilometrin verran.

Syksyllä -55 Nikamaan August vei minut Fordillaan (kantti kertaa kantti ja lippa) perunasäkin kanssa Hakaliin ja niin elämä alivuokralaisena Miina tädin luona alkoi. Asunto oli todella pieni, tilaa vain välttämättömään, sänky. pöytä ja muutama tuoli, piironki ja minulla oli kokoontaitettava haitarisänky, mitä päivisin säilytettiin vinttiin menevillä rappusilla. Oli siinä kuitenkin tarpeeksi tilaa meille, eihän sitä siihen aikaan paljoa tarvittu. Miina täti laittoi aina aamuisin aamupuuron ja kahvin ja eväät minulle kouluun ja illalla koulun jälkeen aina ruoan. Viikonloppuisin kävin aina kotonani Lemillä hakemassa evästäydennystä. Siihen aikaan maito haettiin kaupasta omalla kannulla ja minä tietysti maalaistalon poikana jouduin tuomaan kotoani maidon kannulla ja tämä minua kyllä vähän hävetti. Minusta ei oikein maitohinkki sopinut koulupojan käteen, mutta minkäs teit. Muistan kerran tapauksen kun velimiehet olivat minua saattamassa sunnuntai-iltana hevosen kanssa autolle ja hevonen kompastui tiellä ja kärri keikahti kumoon ja samalla eväsmaito kaatui ojaan. Sillä kertaa säästyin häpeältä.

Miina tädillä oli radio, josta hän kuunteli aamuisin aamuhartauden ja illalla iltahartauden sekä uutiset. Muulloin ei oikein radio ollut päällä. Vähän minä yritin musiikkia välillä kuunnella.

Päivän politiikkaa hän seurasi radiosta ja moitti ja sadatteli huonosti hoidetuista asioista. Olihan ne  asiat siihen aikaan hankalia hoitaa. Kaikesta oli puutetta ja sopua oli vaikea löytää. Suurlakkokin oli talvella -56. Oli se aika ihmeellistä, porukat liikkuivat sankoin joukoin teillä ja kaduilla ja liikenne oli melkein täysin keskeytyksissä. Minäkin pääsin kyllä Lemiltä kaupunkiin Turun poikien linja-autolla, ne kun olivat lakon ulkopuolella yksityisinä liikenteenharjoittajina, mutta kaupungista Hakaliin jouduin kävelemään. Uusi presidentti sai tädiltä kovaa arvostelua asioiden hoidosta, mutta kyllähän ne asiat kuitenkin korjaantuivat ja olot paranivat pikku hiljaa.

Miina tädillä oli reumatismi käsissä ja jaloissa, joita hän joutui säännöllisesti hoitamaan ja välillä oli koviakin kipuja. Tämän vuoksi hänen liikkumisensa oli välillä vaikeaa. Kauppareissut ja vierailut Olga ja Hilda tätien ja muiden lähisukulaisten luona hän kuitenkin pystyi tekemään, apuvälinnenä talvisin oli potkukelkka. Hän oli sukurakas ja vieraili mielellään sukulaisillaan ja minäkin olin aika usein mukana, sainhan siitä vähän vaihtelua kouluarkeen. Minä tietenkin autoin häntä veden kannossa ja polttopuiden teossa ja kannossa. Joku hevosmies toi aina tarvittaessa puukuorman jonka minä sitten pinosin liiteriin. Puut olivat onnekseni valmiiksi pilkottuja. Sisartensa lastenlapsista tärkeimpiä Miina tädille olivat Hanskin Raimo ja veljeni Timo. Aina kun Raimo tuli käymään parasta pantiin pöytään ja melkein joka viikko täti laittoi namupussin mukaani Timpulle, kun lähdin viikonlopulla Lemille. Miina tädin luona pitemmän aikaa asuivat minun lisäksi Olkkosen Marjatta, enoni tytär Helsingistä ja Räipiön Pirkko, tätini tytär Lemiltä.

Koulunkäynnin ohella minulla oli monenlaisia harrastuksia. Talvisin pelattiin katupalloa serkkujen Hanskin Keijo ja Rami ja Saikon Kari sekä naapurin pojat, käytiin Lauritsalan kentällä talvisin pelaamassa jääpalloa ja luistelemassa soittoilloissa. Lauritsalan uudessa funkkiskirjastossa kävin säännöllisesti lukemassa päivän lehdet ja vähän muutakin mielenkiintoista ja elokuvissa Kinokuvateatterissa kävin aina, jos rahaa jostakin sai säästettyä. Viikkoraha ei ollut kovin runsas. Keväällä käytiin usein Hanskin Ramin kanssa pyöräilemässä Saimaan kanavalla. Siellä oli mukavia polkuja pitkin rantoja, joita pitkin oli kiva pyöräillä. Miina täti oli aina huolissaan missä minä milloinkin liikuin. Eihän sitä tullut sanotuksi mihin sitä milloinkin oltiin menossa. Aina kun tulin kotiin vähän myöhempään huomasin, että verhot heilahtivat, eli täti oli ikkunassa vahtimassa milloin tulen ja jos tulin joskus liian myöhään sain torut tädiltä, missä sitä taas on oltu. Muistan kerran kun pelattiin korttia (lupausta) Saikon Unton ja poikien kanssa, kello oli jo reilusti yli puolen yön kun tulin kotiin, niin Miina antoi kunnon läksytyksen. Muuten hän oli ihan kiltti ja mukava ja piti huolta että myös läksyt tuli tehtyä aikanaan. Hyvin se meni se aika, ei tullut tuplattua.

Aatu vieraili aika usein sisarellaan, kun kävi Kaukaalla myyntireissuillaan. Herra tuli aina yllättäen vierailuille puku päällä vilttihattu päässä salkku ja hesari kainalossa. Tulin sisartani Miinaa tervehtimään hän sanoi aina iloisesti tullessaan. Niinä iltoina muut harrastukset saivat jäädä väliin. Aatun tarinoita oli mielenkiintoista kuunnella. Minä katselin pöydän toisella puolella mielenkiinnolla, kun Aatu kirjoitteli tilauksia puhtaaksi päivän myyntireissulta. Ja jotenkin jäi mieleen Aatun lennokas allekirjoitus papereihin. Aatun iltatoimet olivat kanssa melkoisen poikkeavat. Puku paitoineen pantiin huolellisesti tuolin selkänojalle oikenemaan ja kravatin sisään Aatu taitteli hesarista muotin jotta se olisi aamulla kuin prässätty. Kengät kiillotettiin aamuksi valmiiksi. Minä jouduin aina luovuttamaan vapaaehtoisesti haitarisänkyni Aatulle ja nukuin lattialla. Se jäi myös mieleeni kun Aatu laittoi aina  yöksi liinan päähänsä, harjastukka oli sitten aamulla hyvin ojennuksessa. Aatun yllätysvierailut olivat Miinalle ja minulle hyvin mieluisia toivathan ne vaihtelua arkeen ja saimme kuulla uutisia aina Helsingistä asti. Jutut heidän keskusteluistaan eivät ole valitettavasti jääneet mieleeni.

Yksi asia vielä tältä ajalta on jäänyt mieleeni. Olin menossa aamulla kouluun polkupyörällä niin poliisit pysäyttivät minut matkalla ja antoivat valoitta ajamisesta sakot!! No myöhästyin tietysti koulusta ja sitä en muista kerroinko kenellekään tapauksesta, mutta myöhemmin keväällä kotona isä antoi minulle vitosen (5 mk) ja sanoi käypä maksamassa sakkosi Klemin Heimolle. Opettavainen tapahtuma, sen jälkeen ei ole tullut kuin pari kolme pientä ylinopeussakkoa ja vähän varautunut suhtautuminen poliisiin.

Lappeenrannassa 13.7.2006

Pekka Vainikka


Antti ja Miina tuttavineen


Antti ja Miina tuttavineen
Antti ja Miina Ojansuu, edessä keskellä Miinan anoppi Eeva Ojansuu, os. Autio. Muut kuvassa sukulaisia tai naapureita. Kuva on otettu kesällä 1923 Taipalsaarella. Taustalla Antin kotitalo, johon Miina os. Parjanen tuli miniäksi tammikuun kuudentena vuonna 1922.

Marjatta-tädin luona


Miina ja Marjatta
Marjatta Olkkonen, Armas ja Lyyli Olkkosen tytär, asui ennen kouluun menoa isänsä tädin Miinan luona Lauritsalassa Kullervonkadulla. Taustalla näkyy Olga ja Lenni Hanskin talo, joka muistutti sitä, jossa Miina asui.

evaliisa.nikula@hyvajuttu.fi